Hyvää juurikin alkanutta vuotta 2020!
Vuoden vaihteessa on hyvä tehdä suunnitelmat tulevalle vuodelle, joten heitänkin teille pienen haasteen.
Tässä on 50 asiaa, koeta saada ne toteutetuksi tämän vuoden aikana. Laita rasti tehtävän perään kun se on tehty, ota itsellesi valokuva muistoksi, jotta kun siirrymme vuoteen 2021 voit vielä kerrata mitä kaikkea saitkaan tähän vuoteen mahtumaan!
1. Tee unelmakartta lehtikuvista tai inspiroivista kirjoituksista. Kirjaa siihen haaveesi tällä vuodelle, ja kun saat sen valmiiksi, anna hetki aikaa itsellesi miettiä mikä näyttäisi olevan sinun tämän vuoden teema. Onko se terveys, uuden oppiminen, itsensä kehittäminen.
2. Istuta puu tai pari. Aina on parempi istuttaa puu kuin kaataa se.
3. Käy laavulla, kodalla tai nuotiopaikalla kaakaolla, anna luonnon rauhoittaa mielesi
4. Soita ystävälle ja pyydä leffaan kanssasi, tai vuokratkaa elokuva
5. Askartele joulu-, pääsiäis-, tai syntymäpäiväkortteja. Askartelu rentouttaa mieltä ja on hyvää luovaa vaihtelua meidän loogis-matemaattispainotteiselle arjelle.
6. Mene metsään ja halaa puuta. Kuuntele kuuletko miten nesteet puun sisällä kulkee?
7. Soita vanhalle sukulaiselle, joka asuu kaukana ja juttele ainakin puolituntia hänen kanssaan.
8. Tee selkää notkistavia aamuvenytyksiä, jos ne tuntuu mukavalta, harkitse otatko ne mukaan aamurutiineihisi
9. Käy hammaslääkärissä, se voi olla parhain terveystekosi koko vuonna. Terveet hampaat suojaa sydänongelmilta ja voi vaikuttaa muistikapasiteettisi säilymiseen.
10. Vietä päivä uimarannalla, aurinkoisena päivänä muista juoda, suojata iho palamiselta. Jos taas menet keskikesän juhlan aikaan laita pipo ja villasukat, että et kylmety.
11. Bongaa perhonen ja selvitä minkä lajinen se on ja mikä sen elinympäristö on
12. Silitä kissaa tai koiraa, varo toki teräviä hampaita ja kynsiä. Eläinten seura tekee hyvää meidän stressitasolle.
13. Kirjoita kirje käsin, kerro sen saavalle ihmiselle, että hän on sinulle tärkeä.
14. Kerää iso pussillinen roskia pois luonnosta, kadun varrelta tai puistosta.
15. Kirjoita kalenteriisi, olipa se sähköinen tai paperinen sinua puhutteleva mietelause jokaisen kuun ensimmäisen päivän kohdalle.
16. Valitse ystäväsi, johon et ole ollut yhteydessä vuoteen ja soita hänelle.
17. Anna päivä hyväntekeväisyydelle, olipa se kirjan lukemista vanhainkodissa, löytöeläinsuojan kissojen silitystä, auttamista ruokapakettien jakamisessa vähävaraisille.
18. Istuta siemenistä kesäkukkia kauniiseen, ehkä itse koristelemaasi purkkiin. Lahjoita ne eteenpäin kun kukinta alkaa.
19. Lainaa tai osta runokirja ja lue se. Aivan liian harvoin annamme aikaa runoudelle ja taiteille.
20. Mene taidenäyttelyyn, jos budjetti kiristää niitä löytyy myös kirjastoista ja muista kaikille avoimista gallerioista. Tämä tuo taasen tervetullutta vaihtelua aivoillesi.
21. Pese mattopyykki käsin. Jos sinulla ei ole omia mattoja, pyydä joltakulta vanhalta sukulaiset sellaiset pestäväksi. Jos kuntosi ja terveytesi ei ole hyvä, pese pieniä mattoja, isot ovat jo kuntoilua.
22. Kello viiden tee. Keskity kerrankin tähän hetkeen, nauti teen tuoksusta, väristä. Anna itsellesi aikaa keskellä kiireisen iltapäivän vain istua ja nauttia.
23. Makaa nurmikolla selälläsi ja katsele ohi lipuvia pilviä. Vieläkö näet niissä samoja hahmoja kuin lapsena?
24. Katso tähtitaivasta, löydätkö Otavan sieltä? Ehkä tähden lennon?
25. Kaiva internetin tai levyhyllysi syövereistä nuoruutesi lempibändin levy ja kuuntele se kokonaisuudessaan ilman, että teet muuta samalla. Ehkä mieleesi tulee hauskoja sattumuksia ja ihania ihmisiä musiikin tuomien muistojen myötä.
26. Katso vaatekaappiisi, onko siellä vaatteita, jotka ovat yhä hyvässä kunnossa, mutta et pidä niitä enään. Jos löydät sellaisia, vie ne hyväntekeväisyysjärjestön kierrätykseen.
27. Sytytä kynttilä, anna ajatus jo poismenneille rakkaille. Älä pidä kiirettä. Puhalla kynttilä sammuksiin.
28. Laula suihkussa sydämesi pohjalta ja vaikka ammu-vainaan nuotilla.
29. Kerro itsellesi, että olet hyvä sellaisenaan kuin olet. Kukaan meistä ei ole täydellinen, halaa tämän jälkeen itseäsi. Itsetuntosi ohella lapaluusi saavat liikettä.
30. Järjestä picnic, joko itseksesi sinua puhuttelevaan paikkaan tai ystäviesi kanssa. Mutta nauti ruokasi ulkona, kauniissa paikassa.
31. Tee hengitysharjoitus. Vedä keuhkot täyteen ilmaa, puhalla kaikki pois, huolesi ja murheesi mukaan lukien, pidätä hengitystä, keuhkot tyhjänä, pieni hetki. Toista useamman kerran. Jos tämä tuntui sinusta hyvältä, harkitse sen ottamista osaksi päivä rutiineitasi.
32. Pidä kasvispäivä. Jätä tältä päivältä pois kaikki eläinperäinen aines. Kehosi saa hetken levähtää ja ehkä löydät uusia, hyviä reseptejä ruokavaliotasi piristämään. Jos olet jo kasvissyöjä, tee uusi ja eksoottinen ruoka, jota et ole vielä aiemmin tehnyt
33. Pidä paastopäivä. Nauti hyvää teetä, kasvismehuja. Kuulostele miltä kehosi tuntuu nälkäisenä, huomaatko muutoksia, jotka voisivat kertoa puhdistumisesta? Jos olet diabeetikko, seuraa sokereitasi ja oloasi tarkemmin sekä syö tarpeen mukaan, mutta ehkä hieman niukemmin kuin yleensä.
34. Pidä sokeriton päivä, ja miksi ei vaikka kaksikin. Jätä pois kaikki sellainen muutamaksi päiväksi, jossa on sokeria lisättynä. Sekä jätä pois myös makeusaineella kyllästetyt tuotteet. Anna ajatus sille tarvitsetko oikeasti sitä määrää sokeria piilossa olevaa tai ei, kuin mitä nyt käytät.
35. Laita kasviöljyä hiuksiisi ja päänahkaasi ja hiero hellin ottein päätäsi ainakin vartin ajan. Vielä parempaa on, jos voit tehdä tämän jollekkin läheisellesi.
36. Mene uimaan, joko järveen tai uima-altaaseen. Kiinnitä huomiota, kuinka olosi on rentoutuneempi uimisen jälkeen, vesi huuhtoo myös huolet pois, tai ainakin vähemmäksi. Jos uimataitosi on kehno pidä jalat pohjassa.
37. Haravoi, mikä mainio liikuntalaji. Jos itselläsi ei ole pihaa, ehkä taloyhtiölläsi on tai jollakin läheisellä. Teet samalla hyvän teon auttaessasi pihatöissä.
38. Tarkista palovaroittimesi paristot ja kertaa mielessäsi miten hätätilanteessa pitää toimia
39. Kertaa millaiset ovat aivoverenkiertohäiriön ja sydänkohtauksen, oireet ja mitä pitää tehdä, jos läheisellään tai itsellään sellaisia huomaa. Tällä saatat pelastaa jonkun hengen. Kerro ne myös ystävillesi.
40. Käy urheilutapahtumassa kannustamassa osallistujia, pesäpallo, jalkapallo, hiihto. Valitse mieleisesi ja jos budjetti painaa päälle, löytyy näitä myös vapaapääsyisiä. Vaikka et urheilusta pitäisikään on hyvä mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
41. Ota kantaa itsellesi tärkeässä asiassa, tee se haluamallasi tavalla, toki hyvien tapojen mukaisesti. Meidän kaikkien mielipiteillä on väliä ja niiden avoin kertominen voi saada aikaan isojakin muutoksia yhteiskunnallisesti.
42. Pidä suursiivouspäivä. Lajittele, heitä pois tavaroita, jotka tuovat huonoja muistoja, toimimattomat tekniset laitteet, lääkkeet, kosmetiikka ja kemiatuotteet, joita et tarvitse, käy läpi kertyneet lehdet, kirjat ja vanhat paperiarkistosi heittäen pois mitä et tarvitse.
43. Lue kirja, joka käsittelee filosofiaa, mindfulnessia tai meditaatiota. Haasta itsesi miettimään asioita arkipäiväisyyden ulkopuolelta, anna ajatus sille, miten olet itse persoonana kehittynyt, löydätkö jotain missä vielä tahdot syventää itsetuntemustasi.
44. Pyydä ystäväsi mukaan, vaikka useampikin yhteiseen urheiluhetkeen. Ottakaa erä keilailua, mölkkyä taikkapa käykää kokeilemassa suppilautoja.
45. Kirjoita lista asioista sinä voit olla onnellinen; kuten on koti, ruokaa kaapissa, olet vapaa ihminen. Ehkäpä painotat niitä asioita, joita pidämme itsestään selvyytenä. Kiinnitä lista jääkapin oveen tai muuhun näkyvään paikkaan.
46. Käy kylässä serkkusi tai isovanhempasi luona. Sosiaalisuus ja juuret ovat tärkeämpi kuin arjessa muistammekaan
47. Käy ajatuksella läpi ruokavaliosi. Mieti saatko ravinteita, kuituja riittävästi. Onko ruokasi hyvälaatuista ja niukkaa lisäaineiden suhteen. Helpoiten tämä onnistuu käymällä kaapit huolellisesti läpi. Mieti kuinka paljon alkoholia sinulla menee viikossa tai kuukaudessa. Tee muutokset, joiden tarpeen huomaat. Heitä samalla pois vanhentuneet elintarvikkeet.
48. Seuraa kahden päivän ajan omaa ajankäyttöäsi, laita kännykkään laskuri, joka seuraa paljonko netissä olet, merkitse ylös milloin avaat telkkarin ja koska suljet. Mihin aikaan heräät ja käyt nukkumaan. Jos huomaat käyttäväsi aikaasi asioihin, jotka eivät tuo iloa tai ovat aikavarkaita vieroittaudu niistä.
49. Anna ajatus ystäväpiirillesi, onko siellä henkilöitä, joiden tapaamisen jälkeen olet väsynyt, apea tai ahdistunut? Jos kyllä mieti syitä, siihen ja ota etäisyyttä heihin.
50. Tee kuvakollaasi tai oma videokooste vuoden aikana tapahtuneista asioista, ihmisten tapaamisista, paikoista, joissa olet käynyt tai toteuttamistasi elintapamuutoksista ja tämän listan toteutuneista kohdista. Se on hyvä tapa valmistautua seuraavaan vuoteen.
Tekemällä nämä, olet tuonut toisille hyvää mieltä, arkista apua, tehnyt valintoja omaksi parhaaksesi, sekä oppinut jotakin uutta itsestäsi.