Glyfosaatti tunnetaan paremmin nimellä RoundUp (tai Rambo tai Keeper).
Rikkaruohomyrkky, jota käytetään maanviljelyssä (lähes jokaisella maatilalla) ja myös lasten leikkipuistoissa (lähes jokaisessa pitäjässä).
Tutkimukset viittaavat siihen, että tämä myrkky ei ole tappavaa vain kasveille vaan aiheuttaa myös imusolmukesyöpää.
Aiemmin glyfosaatti on liitetty myös keliakiaan, Parkisonin -tautiin, MS-tautiin, Alzheimerin -tautiin, ylipainoon ja suoliston bakteerikannan vääristymiseen.
Glyfosaatin oletettiin hajoavan parissa viikossa, mutta uusimmat tutkimukset näyttääkin siltä, että tämä myrkky kestää maaperässä pitkiäkin aikoja kulkeutuen ympäristöön. Varsinkin pohjoisen kylmissä oloissa joissa maaperän eliötoiminta hiipuu talveksi.
Suomennettuna, se siis kertyy maaperään.
WHO varoittaa tämän myrkyn vaikutuksista, useat EU -maat suunnittelevat sen käyttökieltoa, monet rajoituksia käyttöön. Tällä hetkellä Suomessa glyfosaattia käytetään noin 550 000 litraa, eli ei ihan pieni määrä.
Täällä myrkkyjen määrää ruuassa valvoo Evira, ja vuosittain otetaankin kaikki 20 näytettä, joilla valvotaa glyfosaatin käyttöä.
Rikkakasvien torjunnan ohella sitä voidaan käyttää viljan pakkotuuleentumisessa ( eli viljan kasvu pysähtyy ja se alkaa kypsyä) Suomessa tuo tuuleennuttaminen glyfosaatilla on kiellettyä muussa kuin rehuviljassa ja öljykasveissä. Eli viljapelloille ei saa laittaa loppu syksystä ( muuloin kyllä) ja rehuviljaan ja öljykasveihin myös silloin. Leikkipuistoihin aina kun mieli tekee kuten kotipuutarhaankin.
Ympäristövaikutuksena voi kertoa sen kilpailevan fosforin kanssa. Joten kun fosfori ei sitoudu kasviin päätyy se rehevöittämään vesistöä.
Argentiinalaisen tutkimuksen mukaan glyfosaatti vaikuttaa myös mehiläisten suuntavaistoon (kuten neonikotenoiditkin) joten tällä aineella on mehiläiskatoa pahentava vaikutus.
Glyfosaattia löytyy viljoista ( ihan ohimennen, tätä ainetta siis epäillään keliakin lisääntymisen syyksi), soijasta, herneistä, pavuista, auringonkukansiemenet ( ja öljy), rypsiöljy, sinapin siemenet (sinappi), sokerijuurikas, puuvilla (josta se päätyy vaatteiden ohella hygieniatuotteisiin), rehukäytön takia myös maidossa ja lihassa.
Luomutuotannossa ei glyfosaattia saa käyttää (kuten ei muitakaan myrkkyjä), joten luomua pöytään.
Ajatuksia herättävä ohjelma, kannattaa katsoa.